Valtarin koulu  

Kouluruokailun tarkoitus on tarjota oppilaille päivän toinen pääateria.


Kouluruokailussa huomioimme paikkakunnan ruokaperinteen samalla laajentaen lasten ruokailutottumuksia ja kiinnittäen huomiota terveydellisiin näkökohtiin. Kotien tulisi kannustaa oppilasta syömään koulussa ravinto- ja energiapitoinen ateria. Myös monipuolinen aamupala on tärkeä kasvavalle lapselle.

Kouluruokailun tavoitteena on terveyttä edistävien ruokailutottumuksien oppiminen; hyvät tavat, sosiaalisuuteen kasvaminen, kulttuurin ja esteettisyyden vaaliminen, työnteon arvostaminen ja ympäristöstä huolehtiminen.

Kouluaterian tulee kattaa kolmannes oppilaan päivittäisestä ravinnontarpeesta.

Täysipainoinen kouluateria koostuu lämpimästä ruoasta, leivästä, leipärasvasta, ruokajuomasta ja tuoreannoksesta. Apuna tässä käytetään ruokaympyrää ja lautasmallia.

KOULURUOKAILUA KOSKEVAT OHJEET

1. Tule ruokailuun siistinä.

2. Ruokaa riittää kaikille, siksi jonossa ei tarvitse hätäillä eikä etuilla.

3. Sanat "ole hyvä" ja "kiitos" kuuluvat jokaisen suomalaisen sanavarastoon. Niiden käyttöä voit harjoitella kouluruokailussakin.

4. Rauhallinen keskustelu kuuluu hyviin pöytätapoihin. Ruoka suussa puhuminen on epämiellyttävää muille ja huutaminen häiritsee kaikkia.

5. Siirrä ruokailun päätyttyä tuoli pöydän alle ja vie ruokailuvälineet niille osoitetuille paikoille. Jos lautasellesi jää ruokaa, tyhjennä lautasesi puhtaaksi kouluruokalan jäteastiaan. Olethan tarkkana ruokailuvälineitä palauttaessasi, ne joutuvat helposti jäteastioihin.

6. Siisti jälkesi. Jos jotain tippuu pöydälle tai lattialle, pyydä keittiöstä pyyhe. Siisteys on kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Siistissä ruokasalissa ja puhtaan pöydän ääressä ruokailu sujuu miellyttävästi 

RUOKALAN KAUTTA EI LÄPIKULKUA

Kaavake ruoka-aineallergioitten ilmoittamiseen - toimitetaan opettajalle.