KUIVANIEMEN KOULUN KIUSAAMISENVASTAINEN TOIMINTAMALLI

Koulumme on kiusaamisen vastainen eli KiVa Koulu. Kiusaamisen vastaisten toimenpiteiden tavoitteena on puuttua kiusaamiseen välittömästi. Koulullamme on opettajista koostuva KiVa-tiimi, joka selvittää kiusaamistapaukset. Kaikki kouluyhteisön aikuiset ovat kuitenkin velvoitettuja puuttumaan havaitsemiinsa kiusaamistilanteisiin. Myös vanhempia rohkaistaan ottamaan yhteyttä kouluun kiusaamistapauksissa. KiVa Koulun toimintamalli ja lisätietoa vanhemmille löytyy KiVa Koulun nettisivulta osoitteessa www.kivakoulu.fi

KIUSAAMISEN MÄÄRITTELY

Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden ja toistuvuuden lisäksi kiusaamiselle on ominaista osapuolten epätasaväkisyys: kiusaaja on jollain lailla kiusattua vahvempi. Tämä voimasuhteiden ero voi perustua ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, asemaan ryhmässä, tukijoukkoihin tai joihinkin muihin ominaisuuksiin tai resursseihin. Kiusaaminen on vallan tai voiman väärinkäyttöä. Kiusaaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa, fyysistä tai psyykkistä.

Lasten kesken esiintyy erimielisyyksiä, lapset myös kiusoittelevat ja härnäävät toisiaan erilaisissa tilanteissa. Nämä tilanteet ovat kuitenkin yleensä hyvin hetkellisiä ja niiden kohteeksi joutuvat lapset vaihtuvat. Ne ovat eri asia kuin systemaattinen yhden oppilaan kiusaaminen.

KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISY

● Kiusaamista käsitellään kaikkien luokkien kanssa vuosittain ja sitä kartoitetaan tarvittaessa.

● 1.- , 4.- ja 7.- luokkalaisille pidetään KiVa-oppitunteja.

TOIMINTAOHJEET KIUSAAMISTAPAUKSIIN

● Oppilaiden väliset erimielisyydet selvittää luokanopettaja tai luokanvalvoja.

● Jos ilmi tulleessa tapauksessa on kysymys systemaattisesta kiusaamisesta, koulumme KiVa-tiimi selvittää asian seuraavan mallin mukaisesti.


1. Keskustelu kiusatun oppilaan kanssa.

2. Keskustelu kiusaamiseen osallistuneiden oppilaiden kanssa yksitellen ja tarvittaessa ryhmänä. Sovitaan, miten heidän on muutettava toimintaansa ja kirjataan ylös, mitä on sovittu.

3. Seurantakeskustelu kiusatun kanssa sovitun ajan kuluttua (esim. viikon kuluttua).

4. Seurantakeskustelu kiusaamiseen osallistuneiden oppilaiden kanssa.


● Koteihin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian kiusaamistapauksen tultua ilmi.

● Jos seurantakeskustelussa ilmenee, että kiusaaminen jatkuu edelleen, kutsutaan osapuolet huoltajineen koululle tapaamiseen.

● Jos oppilashuollolliset toimenpiteet tai koulun rangaistustoimet eivät auta, voidaan asia siirtää sosiaalihuollolle ja viime kädessä poliisille.

● Törkeät yksittäiset kiusaamistapaukset hoitaa rehtori